Jepsistä vaan, laitetaanhan nippu sekalaisia kuulumisia eetteriin! Mitään viisasta sanomista ei tällä(kään) kertaa ole. Paitsi että tänään kun kävin kaupassa, näin jotain perin kuvottavaa. Vanhemman puoleinen äijä pelaa hedelmäpeliä. Nappejahan ei painettu, vaan niitä lyötiin. Niitä lyötiin niin kovaa ja olan takaa, että Namikan hakkurikin olisi ollut kateellinen. Sitten kuvioihin astui herran bravuuri. Kun napit oli tiukalla iskusarjalla lyöty pohjaan, äijä nuolaisi mehukkasti sormiaan jokaisen lyöntikombon päätteeksi! Ja se toistui lukuisia kertoja! Kyllä siinä peliriippuvuudet karisee aika nopeasti.
Kuuliainen KyyBlogin seuraaja tietää kaipuuni Fort Boyardin ihmeelliseen maailmaan. Nythän tuosta klassikosta on tehty suomalainen versio, jota Nelonen näyttää. Vaan mikä pettymys. Kyllä on suomalaisessa versiossa hukattu alkuperäinen tatsi. Joudun siis hakeutumaan edelleen YouTubeen ja katselemaan rakeisia, ranskankielisiä Boyard -pätkiä yhä uudestaan ja uudestaan.
YouTubesta puheen ollen, sieltä löytyy vihdoinkin legendaarinen dokumentti Joutilaat. Toinen mahtava pätkä on Rajaseudun poikamiehet, joka tulikin taas tällä viikolla televisiosta.
Ei sieltä televisiosta nykyään tule kuin "läskistä laihaksi" ja muita suuria muodonmuutosohjelmia. Eräs tälläinen voisi olla luontodokumenttien kanssa kättä paiskaava. Siinä otettaisiin erilaisia haikaloja, joita sitten muutettaisiin ulosteeksi alatyylistä ilmaisua käytten. Ohjelman nimi olisi "Haista paska". Njoo, kyllä sieltä telkusta jotain hyvääkin tulee, nimittäin loistava Game of Thrones ja Simpsonien uusi tuotantokausi.
Tilasimpa tuolta saksanmaalta itselleni uuden basson. Tilasin, vaikka bändimme rumpali Jouni Postel (tuttujen kesken Postel-Jouni) totesikin ajatukseeni: "miks sie sen tilaat, ethä sie ees osaa soittaa?". No, kuitenkin tilasin ja samalla liitin tilaukseeni bassolle kantolaukun. Olen aiemminkin Thomannilta tilannut kitaran laukkuineen, jolloin keihäs tulikin loogisesti pakattuna siihen laukkuun. Vaan nytpä ei. Tuotteet saapuivat postiin yhtä aikaa, kahdessa paketissa. Toisessa basso, ja toisessa LAUKKU SILLE SAATANAN BASSOLLE!!! Ilmeisesti ajattelivat, että kun kyseessä on basisti, niin eihän se raukka sitä löydä jos se on sinne laukkuun piilotettu.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti